20 Jouluaiheista faktaa minusta

03 marraskuuta 2016
Mä oon aina ollut jouluihminen ja marraskuu on minusta hyvä aika aloittaa joulunodotus oikein toden teolla. Ensimmäiset jouluvalot laitoin kyllä jo kuukausi sitten, glögiä olen juonut monta viikkoa ja jouluisia lehtiä on hamstrattuna vino pino, hups! Rakastan kirjoittaa jouluaiheisia postauksia, joten niitä on tulossa tänä vuonna paljon ja päätin aloittaa tämän postaussarjan kertomalla 20 jouluaiheista faktaa minusta. 

1. Laitoin ensimmäiset jouluvalot jo lokakuun alussa, mutta sen sijaan joulun jälkeen kyllästyn koristeisiin nopeasti ja haluan niistä eroon. Mulle joulussa on parasta juuri sen odottaminen. 

2. Fazerin Sininen on mun lemppari joulukarkki ja niiden pitää olla juuri niitä yksittäisiä konvehteja, suklaalevyssä ei ole ollenkaan sitä samaa tunnelmaa kuin rapisevissa käärepapereissa. 

3. Eniten joululahjoja saan aina itseltäni, alan jo alkusyksystä ostamaan tarvitsemiani asioita säästöön, musta on vaan jotenki kivempaa saada ne nimenomaan joululahjaksi kuin ihan muuten vaan! :D

4. Meillä on äidin kanssa ollut sellainen tapa ihan mun lapsuudesta asti, että vaihdetaan yhdet lahjat jo heti jouluaamuna kun loput lahjat saa avata vasta illalla. 

5. Saatiin lapsena mun veljen kanssa joka joulu lahjaksi uudet pyjamat ja vielä tänäkin päivänä mun on sellainen saatava, se on perinne! 


6. Herään aina jouluaamuna tosi aikaisin keittämään puuroa ja katsomaan Joulupukin Kuumalinjaa, en voisi kuvitellakaan nukkuvani sen ohitse! 

7. Lapsena äiti luki meille joulukalenteri kirjoja, joissa jokaiselle päivälle ennen joulua oli uusi luku. Jos mä joskus saan lapsia niin haluan tämän tavan heille opettaa, muistan sen mielettömän fiiliksen kun luku luvulta oltiin lähempänä joulua ja kirja päättyi iltasatuun aattoiltana. 

8. Äidin ja isän luona on aina ollut oikea kuusi ja sen tuoksu tuo minulle sitä aitoa joulun tunnelmaa, mutta omaan kotiin haluan ehdottomasti valkoisen tekokuusen. 

9. Riviéra Maisonilla on minusta maailman kauneimmat joulukoristeet ja niitä saapui mulle postissa juuri iso laatikollinen lisää. Jee!

10. Ostan itselleni aina jonkun käsityön, lehden tai kirjan jonka kanssa jouluaaton päiväsydän kuluu kivasti tv.stä jouluelokuvia katsellen. Illalla on sitten perinteinen illallinen mummolassa. 


11. Mä en arkena erityisemmin tykkää laittaa ruokaa tai leipoa, mutta sen sijaan jouluna kokeilen innolla uusia reseptejä. 

12. Johanna Kurkelan 2013-vuonna ilmestynyt Joulun lauluja-levy on mun kaikkien aikojen suosikki joululevy ja sen kuuntelemisen aloitin eilen. Joulufiilis on taattu! 

13. Jouluna on pakko katsoa Joulupukki ja noitarumpu, Skipataan joulu, The Grinch, Elf, Lumiukko ja muut jouluelokuvien klassikot vaikka ne on nähty niin monta kertaa että muistaa jo vuorosanatkin ulkoa. 

14. Ennen joulua täytyy päästä kirkkoon laulamaan Kauneimmat joululaulut, se on mulle tärkeä perinne.

15. Käyn jouluostoksilla Tampereen Stockmannilla joka vuosi kun tulee veronpalautukset eikä tämä vuosi tule olemaan poikkeus. Siellä on niin ihana tunnelma! 

Kuvat Weheartit
16. Musikaalisena ihmisenä joulu on mulle paljon soittamista ja laulamista, rakastan opetella uusia kappaleita. Jouluillallisen yhteydessä meillä on sukulaistenkin kanssa tapana laulaa yhdessä. 

17. Me ollaan Tonin kanssa jaettu jouluna sukulaisissa käyminen siten että aattoilta ollaan mun suvun kesken ja Joulupäivänä sitten taas syödään Tonin vanhempien luona. Meidän perheet asuvat lähellä kotiamme, joten pitkiä matkoja ei tarvitse matkustaa. 

18. Yankee Candle ja Partylite-kynttilät kuuluu meidän jouluun, mutta niistä kauneimpia saa tietysti polttaa vasta aattona. 

19. Rakastan Weheartit-sivustoa etenkin näin joulun alla, tähän postaukseenkin oli niin kiva kasata näitä kollaaseja. 

20. Tämä on meidän ensimmäinen joulu omassa talossa ja vaikka sitä on aivan ihanaa suunnitella niin vähän jännittää että tuntuuko joulu joululta vaikka niin moni asia on eri tavalla kuin ennen. Mutta löytyykö teistä yhtään samoja faktoja tai onko teillä jouluaiheisia postausideoita? 

10 kommenttia

  1. Kiva postaus, tälläisiä lisää! Tässä muutama idea: Joululahjatoiveet, reseptejä, teidän joulukoristeet, mitä lahjaksi äidille, ystävälle jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivoista ideoista, varmasti juuri tämäntyyppisiä postauksia on tulossa! :)

      Poista
  2. IHANA POSTAUS! <3 Terveisin toinen jouluihminen :) Joulufiilistely aloitettu jo täälläkin!

    http://meikkihoperonelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Todella ihana postaus ♥ Täällä odotellaan kanssa kovasti joulua ja ihastellaan kauniita koristuksia :)

    VastaaPoista
  4. Miten kiva postaus, tulin kyllä joulumielelle. Näitä lisää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että tykkäsit! Jouluaiheisia postauksia on kyllä paljon tulossa! :)

      Poista
  5. Ihana postaus! Joulu"kutina" on parasta, mitä aiemmin odottaa sitä kauemmin se lämmittää ainakin itsellä. Käytkö muutoin kirkossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo oon kyllä sun kanssa ihan samaa mieltä! Nuorempana tuli käytyä paljonkin seurakunnan nuortenilloissa ja siellä kirkossakin, mutta se on nyt vanhempana jäänyt vaan joulunaikaan, mutta Kauneimmista joululauluista koitan pitää kiinni! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.