Anoreksiaa ikävä?

Joskus huonoina päivinä kaipaan sitä. Päivä päivältä pieneneviä numeroita vaa´alla. Sitä mieletöntä kontrollintunnetta kun voin täydellisesti hallita sitä mitä suuhuni laitan ja mitä en. Pientä heikotusta ja kylmyyttä, mutta mitäpä sekään on sen rinnalla kun vaan saan kutistua rauhassa. Jokainen huomautus laihtumisesta on kuin palkinto hyvin tehdystä työstä. Koko elämä koostuu kiloista, kaloreista ja ruokapäiväkirjoista. Kun väsyttää Ana palaa luokseni ja kuiskii korvaani suloisia valheita siitä kuinka kaikki olisi paremmin jos seuraisin häntä ja lopettaisin  taas syömisen.


Mä en enää mahdu xs-kokoisiin farkkuihin tai voi ostaa kaikkia vaatteitani lastenosastolta. En ole enää "täydellinen anorektikko" osastokierteessä nenämahaletkussa.  Mutta mulla on onnellinen parisuhde, omakotitalo rakastamani miehen kanssa, ammatti, ihania ystäviä ja paljon harrastuksia joita jaksan taas harrastaa kun annan kropalleni riittävästi polttoainetta. No, mitkähän asiat tässä elämässä ovat oikeasti arvokkaita ja mitkä eivät? 

Mä en usko että kukaan nainen on aina 100% tyytyväinen omaan kroppaansa enkä ole minäkään. Aina voisi olla vähän hoikempi ja kiinteämpi eikö niin? Mulla on tälläisiä päiviä tosi paljon liittyen mun syömishäiriötaustaan ja kun masentaa joudun tekemään välillä hurjasti töitä sen eteen etten palaisi huonoille tavoille.  Välillä se onnistuu paremmin ja välillä huonommin, mutta toipuminen on pitkä prosessi jonka varrelle väistämättäkin mahtuu myös niitä epäonnistumisia. Ja koska niitä on tähän masennusjaksoon valitettavasti mahtunut ihan riittävästi päätin kirjoittaa tämän tekstin muistutukseksi lähinnä itselleni siitä miksi haluan joka aamu valita elämän sairauden sijasta.

On muutama asia, jotka ovat auttaneet mua oman vartaloni hyväksymisessä. Mä en ole koskaan erityisemmin tykännyt käyttää housuja, mutta pitkään käytin aina farkkuja siitä huolimatta koska niin kaikki muutkin tekivät. Lopulta tajusin, että saan pitää hameita ja mekkoja päivittäin jos siltä tuntuu ja näinkin pieni asia helpotti mua suuresti! Kukaan ei pakota käyttämään sellaisia vaatteita jotka eivät tunnu hyvältä. Kannustan teitä kaikkia pitämään juuri sellaisia vaatteita kuin itse haluatte ja joissa tunnette olonne kauniiksi, sillä sekin voi jo tehdä ihmeitä itsetunnolle.
Liikuntaa harrastavat ihmiset ovat tutkitusti tyytyväisempiä omaan kroppaansa kuin liikuntaa harrastamattomat ja minä ainakin allekirjoitan tämän. Mä tykkään kävelylenkeistä luonnossa ja ilman säännöllistä ulkoilua tunnen oloni tosi epämukavaksi. Lenkkeily piristää, auttaa painonhallinnassa ja ruokakin maistuu paremmin hyvistä yöunista puhumattakaan. Niin ja heitä se vaaka roskikseen! Se kertoo vain yhden merkityksettömän numeron eikä sitä miten kaunis ja ainutlaatuinen ihminen sinä olet. Opettele sen sijaan kuuntelemaan kehosi lähettämiä viestejä, kaipaako se tänään enemmän lepoa vai liikettä?

Ehkä se kaikkein suurin apu on ollut mun poikaystävä. Me tavattiin juuri kun olin päässyt puolen vuoden osastojaksolta kotiin eli ihan täydelliseen aikaan! Hetkessä mun elämään ilmestyi anoreksiaa huomattavasti mukavampaa seuraa joka vielä näin kolmen vuoden jälkeenkin jaksaa päivittäin muistuttaa kuinka kauniilta näytän. Varsinkin huonoina päivinä nuo pienet sanat tuntuvat tosi arvokkailta! Mutta ei siihen välttämättä poikaystävää tarvita vaan päinvastoin jokaisella meistä on lupa rakastaa itseään ja olla kroppaansa tyytyväinen ihan itse! :)

Mä uskon, että joudun painiskelemaan syömishäiriöajatusten kanssa vielä pitkään ja päätös terveydestä sairauden sijaan täytyy jaksaa tehdä joka aamu uudestaan. Mutta tiedän, että elämä ilman syömishäiriötä tulee olemaan kaiken sen ponnistelun arvoista. Ruoka maistuu paremmalta kuin laihuus tuntuu, syömistä ei tarvitse ansaita eikä vaa´an lukema määrittele sun ihmisarvoa. Tavoitellaan mielummin elämässä niitä oikeasti merkityksellisiä asioita näkyvien luiden sijasta! Terveisin, Kristiina. 

Neiti Elokuu

Heippa! Heti kun me muutettiin tänne meidän uuteen taloon totesin, että täältä pihamaalta saa varmasti kivoja asukuvia ja tänään päätin sitä testata! Vanha navettarakennus on mun mielestä hyvä tausta ja sen värit sopii kauniisti yhteen tämän päälläni olevan mekon kanssa. Vai mitäs tykkäätte? Mä oon viime aikoina ottanut asukuvia ihan surkean vähän, mutta yritän nyt parantaa tapani! 


Mun sanat ei riitä kuvaamaan sitä kuinka paljon rakastan tätä mun uutta Liz Lisan mekkoa, se on niin kaunis ja sopii mun hiuksiin nätisti. Nämä syksyiset värit on kovasti mun mieleen. Mä en ole tainnut tästä mun uudesta tukasta vielä tänne kirjoittaa, mutta tämä on siis peruukki jonka ostin suomalaisesta nettikaupasta nimeltä Winkie Winkie. Mä kyllästyin siihen ainaiseen hiustenpidennyssirkukseen, oma tukka oli aina vähän eri sävyä kuin pidennykset ja niiden kihartaminen vei paljon aikaa. Laadukkaasta peruukista olen haaveillut jo pitkään ja nyt vihdoin sellaisen löysin. Pari minuuttia ja täydellinen kampaus on valmis! 


Mun sairaslomapäivät ovat kuluneet yllättävän hyvin, mulla on niin paljon kaikkia harrastuksia ettei tekemisestä ole pulaa, ennemmin kyse on ollut siitä että mihin virtaa riittää. Viime päivinä olen nimittäin ollut niin väsynyt että kaikki energia kuluu arjesta selviytymiseen, mutta onneksi saan rauhassa levätä ja kerätä voimia.  Tänään olen ollut jostain syystä tosi hyvällä tuulella vaikken ole mitään erityistä tehnytkään, on vaan ollut tosi kiitollinen ja onnellinen olo, sitä samaa fiilistä haluan toivottaa teillekin! Olisi tosi kiva kuulla mitä te tykkäsitte näistä asukuvista ja haluaisitteko nähdä niitä täällä enemmän? Kivaa viikonloppua, Kristiina. 

Ristiäislahja pienelle pojalle

Heippa! Eilen vietettiin Tonin veljenpojan ristiäisiä ja lupasin jo aiemmin näyttää teille mitä tein pikkuiselle lahjaksi. Mä oon aina halunnut kutoa vauvan sukat, mutta mulla ei ole tähän asti ollut oikein ketään jolle niitä tehdä, joten heti kun kuulin että pieni poika syntyi innostuin sukkia kutomaan. Nämä ovat ns. junasukat joiden ruttuisen varren ansiosta sukkien pitäisi pysyä hyvin jalassa, tosin vähän muokkasin mallia. Lisäksi askartelin itse vielä kortin. Näitä oli tosi kiva tehdä ja lahjan saajakin ilahtui, joten kaikki meni hyvin! Oletteko te innostuneet tekemään käsitöitä? Kivaa alkanutta viikkoa toivottaa Kristiina!