Herkullinen Tacosalaatti

05 syyskuuta 2015
Mulle sunnuntai on sellainen rentoutumisen ja hyvän fiiliksen päivä,  teen asioita joista nautin ja vähitellen käännän ajatukseni kohti alkavaa viikkoa. Kirjoitan blogiin, valokuvaan, ulkoilen ja teen hyvää ruokaa. Illalla saunaan ja leffa pyörimään. Menen kuitenkin aikaisin nukkumaan  näin lomallakin, jotta jaksan taas aloittaa uuden viikon täysillä. Mä en ole kauhean innokas kokki ja arkena teen vaan sellaista perusruokaa joka tulee nopeasti ja helposti. Näin sunnuntaisin yritän kuitenkin kokeilla uusia reseptejä ja kokata vähän pidemmän kaavan kautta. Tänään tein lounaaksi tacosalaatin, joka oli kyllä tosi helppo tehdä, mutta kuitenkin herkullinen ja vähän erilainen kuin mitä meidän ruuat yleensä. Jo kuvasta näette mitä siihen tulee, mutta tässä vielä varsinainen resepti. En ole vielä päättänyt mitä tekisin päivälliseksi, joten ehdotuksia otetaan vastaan! Kiinnostaisiko teitä lukea ruokajuttuja jatkossakin? Rentouttavaa sunnuntaita!
Tacosalaatti
Jäävuorisalaattia
Paprikaa
Minitomaatteja
Persiljaa
Chili-tacolastuja
Jauhelihaa tai broilerin suikaleita
Taco mausteseos (esim. Santa Maria Original Taco Spice Mix)
Lisäksi halutessasi:
Avokadoa
Fetaa tai juustoraastetta
Kidneypapuja
Punasipulia
Kurkkua
Salsakastike
Taco-dippiseos
Paprika,-tai chilimajoneesi
Pilko vihannekset ja paista jauheliha. Kun jauheliha on kypsynyt, sekoita mukaan Taco mausteseos ja kaada sekaan n. desi vettä. Asettele vihannekset lautaselle ja lisää niiden päälle jauheliha. Murenna tacolastut annoksen päälle ja koristele persiljalla. Valmista!

1 kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.