Kaksisuuntainen Mielialahäiriö

Heippa! En ole hetkeen kirjoittanut blogiin tai kuvannut videoita, sillä on ollut lievästi sanottuna "tilanne päällä". Monta vuotta sitä on epäilty, otettu asia puheeksi, mutta kuitenkin vaiettu. Ihmetelty miksei masennuslääkkeistä tunnu olevan mitään hyötyä ja miksi masennukseni ajoittain katoaa mutta pian se palaa takaisin entistä syvempänä. Mietitty miksi tyttö ei vaan tule kuntoon. Eilen se vihdoin uskallettiin sanoa ääneen, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. 

"Kaksisuuntainen mielialahäiriö (eli bipolaarihäiriö  eli maanis-depressiivisyys) on pitkäaikainen mielenterveyden häiriö, jossa esiintyy vaihtelevasti masennus-, hypomania-, mania- tai sekamuotoisia sairausjaksoja. Suurimmalla osalla sairastuneista oireilu on masennusvoittoista, mutta välissä voi olla vähäoireisia tai jopa oireettomiakin jaksoja. Sairaus on useimmiten krooninen ja uusiutuu, joten pitkäaikaisella hoidolla pyritäänkin nimenomaan ehkäisemään jaksojen uusiutumista. Maaninen vaihe alkaa usein äkillisesti ja kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Manian aikana potilas on yleensä erittäin toimelias, vauhdikas, rauhaton, puhelias ja energinen, ja tarvitsee unta vain vähän, saattaa olla jopa ärtyisä. Tuolloin hänellä voi olla myös aistiharhoja ja harhaluuloja. Manian aikana potilaat tulevat hoitoon yleensä muiden aloitteesta ja usein myös omasta tahdosta riippumatta. Manian aikana sairastunut voi aiheuttaa itselleen vakavia ongelmia käyttämällä alkoholia holtittomasti, käyttäytymällä liikenteessä muista piittaamatta, hakeutumalla harkitsemattomiin ihmissuhteisiin tai tekemällä harkitsemattomia taloudellisia päätöksiä. Masennusvaiheen aikana sairastunut menettää kiinnostuksensa ympäristöön ja saattaa olla poikkeuksellisen väsynyt. Masennusvaiheet kestävät keskimäärin puoli vuotta." Lähde*


Mä olen sairastanut vaikeaa masennusta nyt viisi vuotta ja myöhemmin mukaan tuli anoreksia. Lisäksi mulla on voimakasta ahdistuneisuutta sekä ajoittain pakko-oireita. Mun oireilu on aina ollut jotenkin sekavaa, monien erilaisten ongelmien sekasotku, jolle ei keksitä nimeä. Siksi onkin keskitytty vain hoitamaan eri oireitani miettimättä ollenkaan sitä, voisiko nämä kaikki olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Pari vuotta sitten kyseistä diagnoosia jo epäiltiin, mutta asia jäi sikseen anoreksian ollessa silloin suurin ongelmani. Kuukausi sitten mulla oli selkeä maniajakso, jonka ansiosta sain vihdoin oikean diagnoosin. Diagnoosin saaminen kestää keskimäärin kahdeksan vuotta, sillä kyseistä sairautta ei haluta diagnosoida nuorille, sillä vaikka lääkkeillä sairauden saa hallintaan, se ei parane koskaan. Sitäpaitsi, jos diagnoosi tehtäisiin nuorille, sairastaisi kaikki suomalaiset ovia paiskovat teinit kaksisuuntaista mielialahäiriötä, hahah. Lisäksi masentuneet eivät yleensä tuo esille mahdollisia "vauhdikkaampia" jaksoja, sillä myös minä mukaan lukien luulin, että se on normaalia ja hyvä asia, jos välillä on parempi olo. Mun hyvä ja huono ovat vaan vähän voimakkaampia kuin muilla.

Viimeiset puoli vuotta mä oon ollut taas tosi masentunut, mutta jotenkuten selvinnyt kuitenkin arjessa. Väsyttää, mikään ei huvita, tunnen olevani arvoton eikä millään ole mitään merkitystä. Aamuisin en jaksa nousta sängystä, sillä on ihan sama vaikken heräisi enää koskaan. Kuukausi sitten vähitellen mielialani alkoi kohoamaan. Sitten yksi aamu mä heräsin ja kaikki oli niin kaunista, ihanaa ja maailmanparasta. Mun pää oli täynnä upeita ideoita, mulla oli valtava itseluottamus ja usko omiin kykyihini. Mä pystyn mihin tahansa. Musta tulee ammattibloggaaja ja kuuluisa vaikuttaja, mä tienaan paljon rahaa ja haen eduskuntaan. Kirjoitin, valokuvasin, ulkoilin, siivosin ja touhusin kaikenlaista yötäpäivää, yhtäkkiä se masentuneisuus ja väsymys oli tipotiessään. Päinvastoin, mä nukuin paljon vähemmän kuin tavallisesti eikä mua silti väsyttänyt ollenkaan. Aloitin hirveästi erilaisia projekteja, mutten kuitenkaan saanut oikein mitään valmiiksi, sillä virtaa oli liikaa enkä pystynyt keskittyä kunnolla mihinkään, sillä en saanut rauhaa ajatuksiltani. Mä shoppailin opiskelijabudjetillani yli tuhannen euron arvosta kaikkea tavaraa jota en edes tarvitse ja johon mulla ei todellakaan ole rahaa, mutta pitäähän elämästä nauttia! Tavallisesti käytän alkoholia harvoin ja vähän, mutta silloin vedin perskännit monena päivänä putkeen. Autolla ajoin jatkuvasti ylinopeutta ja liikennessäännöistä piittaamatta, miksi kaikki muut ajavat noin hiljaa? Jätin kaikki lääkkeeni ottamatta, sillä mielestäni olin parantunut masennuksesta ja muista ongelmistani, kaikki oli hyvin. Tavallisesti olen järkevä ja mietin ennenkuin toimin, mutta tuolloin lähdin innolla mukaan kaikkeen hetkeäkään sen suuremmin miettimättä eikä mua stressannut mikään. Mulla oli valtavan hyvä fiilis, tuntui niin ihanalta kun ei masentanut ja jaksoin taas harrastaa ja aidosti elää. Jos joku kyseenalaisti tekemisiäni, raivostuin ja väitin olevani elämäni kunnossa. 

Tätä kesti pari viikkoa ja vähitellen vauhti alkoi hiipumaan kunnes olin taas yhtä masentunut kuin ennenkin. Tai oikeastaan vielä masentuneempi, sillä vasta silloin tajusin että olen tuon jakson aikana sotkenut raha-asiani täysin ja aiheuttanut jos jonkinlaista muuta haittaa elämäni eri osa-alueilla. Ihmeen vähällä kuitenkin selvisin, taloudelliset murheet ovat pieniä sen rinnalla, kun miettii mitä kaikkea olisi voinut sattua.. Mun syömishäiriöhoitaja, jota tapaan viikottain, kiinnitti huomiota mielialanvaihteluihini ja varasi mulle ajan lääkärille, joka oli siis eilen. Masennus diagnoosini vaihtui heti kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi, sillä jos yksikin hypomania (lievä mania) tai maniajakso esiintyy ei kyse ole enää tavallisesta masennuksesta. Nyt kun tarkemmin mietin niin on noita manioita mulla ollut ennenkin, en vaan ole osannut niistä puhua niinkuin olisi pitänyt. Miten puhua järkevästi jostakin, mitä ei ymmärrä itsekään?

Nyt mä istun kotona tietokoneen ääressä ja kirjoitan tätä postausta teille. Mulla on päällä taas vaikea masennusjakso, enkä jaksa tehdä juuri mitään. Kaikki on olosuhteisiin nähden kuitenkin ihan hyvin. Monikaan ei tästä näin avoimesti nettiin kirjoittaisi, mutta mä haluan että te tiedätte missä mennään, sillä tämä on ihan liian iso asia salattavaksi. Kulissit alkaisivat sortua ennemmin tai myöhemmin. Parasta olla rehellinen. Mulle aloitettiin lääkitys jonka pitäisi tasoittaa mielialaani niin, ettei elämäni olisi tälläistä vuoristorataa masennuksen ja manian välillä. Jokaisen sairaus on erilainen, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä että mun mielialahäiriö on hyvin masennuspainotteinen ja noita manioita on harvoin. Lääkityksen tavoitteena on, ettei niitä tulisi enää koskaan ja että masennus lieventyisi. Sopivan lääkityksen löytäminen vaan saattaa viedä paljon aikaa eikä voida ennustaa kuinka mieli siihen ensin reagoi. Miltä musta nyt tuntuu? Toisaalta olen älyttömän helpottunut siitä, että vihdoin tiedetään mikä mua vaivaa, kyse on sairaudesta johon en voi itse vaikuttaa. Jollakin on diabetes, toisella epilepsia ja minulla kaksisuuntainen mielialahäiriö.  Kun diagnoosi on selvillä, saan vihdoin oikeanlaista hoitoa. Mutta tottakai mua pelottaa ja tuntuu ihan kamalalta saada juuri 19-vuotta täytettyäni tietää, että mulla on sairaus johon joudun mahdollisesti syödä lääkkeitä loppuelämäni. Mä luulin, että tää kaikki johtuu vaan syömishäiriöstä ja että kun vaan tarpeeksi teen töitä, mä voitan tän vuosia kestäneen taistelun. Sitten mulle kerrotaankin, etten mä voi tehdä asialle muuta kuin syödä lääkkeet kiltisti ja toivoa että kaikki menee hyvin. Voi helvetti.

Tämänkin sairauden kanssa voi elää ihan normaalia elämää, kun vaan opettelee tuntemaan oman sairautensa ja sen miten sitä hoidetaan. Säännölliset rutiinit ja päihteiden välttäminen on tärkeää., sillä alkoholi voi laukaista manian tai masennuksen. Mielialaa ja sen muutoksia täytyy seurata tarkasti, sillä jos tarpeeksi ajoissa huomaa mielialan nousevan tai laskevan huolestuttavasti, voidaan sairausjakson puhkeaminen lääkkeillä estää. Osa sairastuneista on koko elämänsä työkyvyttömiä ja sairaseläkkeellä, mutta moni käy töissä ja elää kaikinpuolin ihan tavallista elämää. Mä en vielä tiedä pääsenkö syksyllä takaisin kouluun vai en, kaikki riippuu nyt siitä miten nuo uudet lääkkeet alkaa vaikuttaa. Tätä asiaa ei tietenkään voi olla ajattelematta, mutta oon nyt kuitenkin yrittänyt elää niinkuin tähänkin asti, masennus on mulle jo tuttua ja sen kanssa pärjään. Oon jaksamisestani riippuen lukenut kirjaa, kutonut sukkaa, käynyt lenkillä ja nähnyt kavereita, tehnyt asioita mistä mä tykkään. Perjantai ja lauantai ollaan Provinssissa. Pitää hyväksyä se, että mun pitää nyt vaan elää tän asian kanssa ja on musta itsestä kiinni, että miten tähän asennoidun. Mä voin jäädä sänkyyn itkemään surullista kohtaloani vaikka loppuelämäkseni tai ottaa selvää siitä miten mä voin mun sairautta parhaiten hoitaa ja vähitellen opetella elämään sen kanssa täyttä elämää. En mä väitä ettei asia mua harmittaisi, mutta päällimmäisenä mulla on kuitenkin hyvä olo siitä, että nyt asiat voi oikeanlaisen hoidon myötä vihdoin alkaa selkiytymään. Lisäksi mulla on lähelläni paljon rakastavia ihmisiä, joista mun ympärille muodostuu rakkaudentäyteinen turvaverkko, joka ottaa mut kiinni aina kun putoan. Mä oon saanut kuulla niin Tonilta, ystäviltä kuin perheeltänikin, että mua rakastetaan vaikka mun mielialat kuinka heittelisi, he kyllä tunnistavat sairauden sisältä sen aidon Kristiinan. Se on kauneinta ja koskettavinta mitä mulle on koskaan sanottu. Mä oon niin siunattu kun tiedän, ettei mun tarvitse käydä tätä läpi yksin. Tonista on ollut ihan korvaamaton apu, vaikka tämä on vaikeaa hänellekin.

Bloggaamista aion jatkaa jaksamisen mukaan, anonyymikommentoinnin olen poistanut käytöstä, sillä tälläiset tekstit houkuttelevat idiootteja ulos koloistaan, enkä nyt kaipaa elämääni sellaista turhaa negatiivisuutta. Toivottavasti ymmärrätte miksi minusta ei ole kuulunut mitään ja löydätte takaisin blogiini tästä pitkästä tauosta huolimatta! Jos teillä on jotain kysyttävää sairauteeni liittyen, vastaan mielelläni.  Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, nyt ei ole voimia niitä kaikkia korjata. :)

30 kommenttia:

  1. Huh. Onneksi nyt on oikea diagnoosi, ja toivottavasti läälkitys saadaan kunnolla kohdilleen nyt pian, jos tuo elämä siitä alkaisi helpottamaan.. Hienoa kun jaoit tämän asian. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, joo toivotaan että asiat alkaa järjestymään! :)

      Poista
  2. Hienoa, että sait viimein diagnoosin, joka selittää sun sairautta :) Mun äiti on myös maanis-depressiivinen ja siksi musta oli hassua miten vähän sairaudesta oikeastaan tiesin. Sun teksti avas sairautta paljon enemmän kuin mitä olen nähnyt ja kuullut.

    Toivotaan, että sun lääkkeet toimii ja että voisit jatkaa opiskelua, sillä sairaseläkkeellä oleminen voi pitkän päälle olla turhauttavaa :/ Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja joo toivotaan parasta! <3 Kiva kuulla että pystyin sulle avaamaan että minkälainen sairaus tämä on! :)

      Poista
  3. En osaa sanoa muuta kun että hirveesti tsemppiä <3

    VastaaPoista
  4. Oot rohkee kun kerrot elämästäsi, masennuksestasi ja tästä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstäsi! Oon lukenut sun blogiasi todella pitkään ja arvostan sitä, miten kerrot elämästäsi avoimesti, etkä pidä mitään kulisseja yllä. :) Vaikutat kaikesta huolimatta aivan mahtavalta ihmiseltä, ja kaiken lisäksi olet mielettömän kaunis. :)

    Tsemppiä kaikkeen tulevaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti kauniista sanoistasi! <3 Hyvää kesää sulle! :)

      Poista
  5. Diagnoosin saaminen helpottaa paljon. Itse sain vihdoin dissosiaatihäiriö diagnoosin ja minulle ollaan epäilty sitä ennen vaikka ja mitä. Diagnooseja on vaihdettu ja lisätty, mutta nyt kun se lopullinen on niin sitä voi alkaa hoitamaan. Voimia paljon sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa että sait itsekin oikean diagnoosin, vasta kun tiedetään mitä hoidetaan voidaan saada oikeanlaista apua! :) Paljon tsemppejä myös sulle! <3

      Poista
    2. Oot ihan uskomattoman vahva! Myös ihan upeeta, että pystyt noin avoimesti puhumaan kaikesta. Halaukset sulle, oot ihana<3

      Poista
    3. Voi kiitos paljon, kauniisti sanottu! <3 :)

      Poista
  6. Tsemppiä<3 Varmasti helpottavaa saada diagnoosi. Törmäsin suhun eilen vastaanotolla ja olit niin kaunis♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Mä mietinkin että olitko se sinä joka siinä odotushuoneessa istui, mutta mä olin just tulossa tuolta lääkäristä ja olin noista uutisista sen verran järkyttynyt että halusin vaan äkkiä pois koko vastaanotolta, muuten olisin kyllä moikannut! :)

      Poista
  7. Mahtava kuulla, että sun oireet sai vihdoin kunnollisen selityksen! Vaikka tietenkään ei oo mukava diagnoosi tollanen, mut niin kun kirjotit niin nyt ainakin tiedetään mitä hoidetaan ja 'parantuminen' on varmasti helpompaa. <3 Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon kyllä helpottunut kun nyt tiedetään mistä on kysymys! :) Kiitos! <3

      Poista
  8. Kyllä se siitä alkaa rullaamaan.

    Jos psykiatri määrää sulle jotain serotoniinipillereitä (minkä todennäkösesti tekee) niin suosittelen ennen niiden napsimista kokeilemaan tyyliin meditaatiota tai ainaki pitämään lääkkeen vahvuuden kohtuu laimeena. Serotoniini tosiaan tasaa mielialoja, joten sillon mielihyvän kokeminen saattaa muodostua hankalaks vaikka ahdistus pysyiski poissa eikä semmosta robottivaihdetta pitemmän päälle tunnista elämäks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita serotoniinipillereitä oon nyt viisi vuotta syönyt, mutta nyt ne lopetettiin, sillä kaksisuuntaiseen käytetään mieluiten muita lääkkeitä, sillä jotkin tavalliset masennuslääkkeet voivat pahentaa mielialojen vaihtelua.

      Poista
  9. Tää on todella rohkeeta, kertoo näinkin henkilökohtaista. Tsemppiä sulle ihan mielettömästi ja toivottavasti lääkitys alkaa auttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Mun mielestä asioista pitää puhua rehellisesti niinkuin ne on! :)

      Poista
  10. apua, tää on niin rohkeeta kirjottaa näinkin henkilökohtasesta asiasta!! Tsemppiä sulle tosi paljon ja toivottavasti olo alkaa helpottamaan pikkuhiljaa! :3

    VastaaPoista
  11. Huh :o Tsemppiä nyt hurjasti jatkoon! Sulla on ihana asenne tähän kaikkeen, sisukas mimmi :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos hirmupaljon! <3 Hyvää kesää sulle! :)

      Poista
  12. Moikka, löysin joku aika sitten siun blogin. Ihana kun oot niin avoin ja oma ittesi etkä esitä. Myös tästä sairaudesta postaaminen on tosi rohkeaa, ja on hienoa että näistä asioista puhutaan. Itelläni on ollut syömishäiriö ja masennus, läheisillä on masennusta ja yhellä myös kaksisuuntaisuus. Tuttuja juttuja.. Tsemppiä kovasti siulle!! Olet tosi kaunis :)

    VastaaPoista
  13. Ihanaa kun muutkin puhuu näistä asioita. Olet rohkea. Ja tsemppiä. Itsellä sama sairaus.

    -Pinja
    http://varjovisioita.blogspot.fi/

    VastaaPoista